sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Langanpätkiä

Kun hankin Sanna Vatasen kirjan "Neulo, virkkaa, kirjo jämälangasta", niin monien kivojen ideoiden seasta silmiini osui lasipurkki, johon oli kerätty kirjavia langanpätkiä. Kirjassa on ohje, johon pätkiä voi hyödyntää (pannunalunen). En ollut niinkään kiinnostunut tuosta ohjeesta, vaan minua ihastutti lankapurkin kauneus. Kotoa ei löytynyt sopivaa lasipurkkia ja siksi lähdin kirpputorille sellaista metsästämään. Melkein heti löytyikin söpö pieni purkki ja nyt olen jo jonkin aikaa kerännyt siihen langanpätkiä valmistuneista töistä. Voi olla, että en tee noista pätkistä koskaan mitään, mutta onpahan ainakin kiva koriste hyllyllä.


Langanpätkiä onkin kertynyt viime aikoina runsaasti, sillä olen saanut viimeisteltyä ennätyksellisen paljon erilaisia töitä. Eilenkin valmistui punainen Noron langoista tehty pusero. Kuvat ovat vielä ottamatta, joten esittelen sen hieman myöhemmin.


Tänään minua ilahdutti: Tein kivan sukkalankalöydön omasta todella laajasta lankavarastostani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti