perjantai 24. helmikuuta 2012

Terveisiä Tukholmasta

Vietin kaksi päivää Tukholmassa tyttäreni kanssa. Kaupunkireissuilla tulee aina käveltyä paljon ja niinpä jalat ovat vieläkin ihan kankeat. Paljon kuitenkin nähtiin ja ostoksiakin tehtiin. Ruotsissa alkoi juuri sopivasti kirja-ale keskiviikkona, joten sain hankittua edullista luettavaa. Tottahan toki olin myös tutkinut lankakauppojen sijainnit. Loppujen lopuksi kävin vain kahdessa kaupassa. Kummatkin kaupat sijaitsevat Vanhassa kaupungissa Österlånggatanin varrella.


Sticka-niminen kauppa sijaitsi numerossa 20, mutta tämä kauppa oli muuttamassa ihan lähipäivinä, mutta valitettavasti en muista uutta osoitetta. Kauppa oli ihan ok, mutta mitään en kuitenkaan ostanut.


Anntorps Väv sijaitsee numerossa 11 ja täällä oli todella ihania lankoja. Kaupassa sai ihan rauhassa katsella ja ihastella toinen toistaan kauniimpia lankavyyhtejä. Myyjänä oli vanhempi nainen, joka oli todella sympaattisen oloinen. Pitkän harkinnan jälkeen päädyin Colinetten mohairiin.


Tätä voi vain kuvailla yhdellä sanalla: Herkullinen!


Kaiken kaikkiaan meillä oli antoisa reissu, vaikka sää ei meitä ihan suosinutkaan. Matkaneuleena mulla oli sukat, mutta enpä niitä monta senttiä ehtinyt neulomaan. Se kai on hyvän reissun merkki.

Tänään minua ilahdutti: Kuuntelen tällä hetkellä Liza Marklundin äänkirjaa Du gamla, du fria. Olen lukenut/kuunnellut kaikki aikaisemmatkin Marklundin kirjat ja tämä kirja on nyt niin jännässä kohdassa, että minun on ihan pakko mennä jatkamaan kuuntelemista. Samalla tietysti myös neuleet edistyvät kovaa vauhtia.

4 kommenttia:

  1. Mie kävin kans vuos sitten tutustumassa Tukholman lankakauppoihin. Vähän erilaiset kokemukset tuosta Anntorps Vävsta, hirveän ahdas, ei päässyt rattaiden kanssa sisään ja palvelu vähän niin ja näin. Ja hintojakaan ei ollut tuolloin kunnolla esillä, mikä on iso miinus.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa lankaa löysit! Kuuntelukijat ovat tosi hyviä neulojan kavereita, kuunnellessa työ etenee minusta tosi nopeaan.

    VastaaPoista
  3. Tuo lankia näyttää kyllä tosi ihanalta!

    VastaaPoista
  4. Mielettämän ihanan värinen lanka! Salomoninsolmut on muuten minullekin viime viikkoina vähän huudelleet. Virkkuukoukku ei vaan tahdo sopia käteen...

    VastaaPoista