keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Kun kesä ei tule

Kesä antaa edelleen odottaa itseään ja siksi rupesinkin tekemään jo talvitamineita. Näin Novitan Neulomossa ihanan kaulurin ja heti sen jälkeen rupesin kaivelemaan varastojani ja sommittelin oman värikimaran.

SIKSAK-KAULURI
Lanka: Drops Fabel, Novita Tico Tico, Kirjopirkka 122g
Puikot: 3mm ja 4mm
Ohje: Drops 114-16

Aika villihän tuo on väritykseltään, mutta tavallaan se on ihan hauskakin.



Raitalangoilla neulominen on aina yhtä hauskaa; koskaan ei voi tietää millaiset värit asettuvat vierekkäin.


Neulominen ja virkkaaminen ovat viime päivinä olleet suurena lohtuna, kun taivas on ollut synkkä eikä kesäfiiliksestä ole tietoakaan. Viime viikon Anna-lehdessä oli muuten juttu, jossa taas kerran todettiin, miten neulominen vaikuttaa esim. keskittymiseen.


Itsekin olen jo monta vuotta todennut, että kuunteleminen sujuu huomattavasti paremmin, kun teen samalla jotakin käsityötä. Etenkin vieraan kielen kuunteleminen sujuu paremmin näin ja siitä saatiinkin aasinsilta päivän kirjavinkkeihin.

Päivän kirjavinkit: Precious and the Monkeys, Alexander McCall Smith




Naisten etsivätoimisto nro 1:sen Mma Ramotswe on varmasti aika monelle tuttu hahmo. Itse olen kuunnellut niitä englanniksi ja nauttinut todella paljon niiden kielestä (Afrikan englantia). Tämä kirja (vain yksi CD eli hyvin lyhyt sellainen) kertoo siitä, miten Mma Ramotswen lapsuudesta ja siitä, miten hänestä tulee yksityisetsivä. Tästä tulee hyvälle mielelle!

Änglamakerskan, Camilla Läckberg
Olen tutustunut moneen ruotsalaiseen dekkarinkirjoittajaan ja aika monista olen tykännyt. Läckberg taitaa olla heistä kuitenkin paras. En osaa sen paremmin selittää miksi, mutta jos et ole vielä tutustunut hänen kirjoihinsa, niin kannattaisi ehkä suunnata kulku kirjastoon tai kirjakauppaan. Tosin Änglamakerskan-kirjaa ei ole vielä suomennettu.

Tänään minua ilahdutti: Mari (Heivatut kudelmat -blogista) ehtikin jo blogata viime viikolla ilmestyneen Fingerporin, mutta koska minäkin leikkasin sen talteen, niin laitetaan se vielä tähän (klikkaamalla saat kuvat suuremmiksi).


10 kommenttia:

  1. Todellakin neulominen on ollut lohtuna sadesäihin. Tänä vuonna ei tainnut kesää tullakaan, niin voi hyvin mielin siirtyä syysneuleisiin. Ihanan iloinen kauluri, oikeaa väriterapiaa:)

    VastaaPoista
  2. Kivan pirteä kauluri siitä tuli! Piristää sitten talvella mukavasti:)
    Eipä oo paljon kesäsäitä ollut, joten sukkaa täälläkin neulotaan...ja jatkuvasti on villsukat jalassa;)

    VastaaPoista
  3. Pirtsakka kauluri. Ja tuo Fingerpori on niin hauska!

    VastaaPoista
  4. Onpa ihana pirtsakka kauluri!
    Minäkin tykkään Läckbergin kirjoista.

    VastaaPoista
  5. Iloinen kauluri!
    Mulla olis neljä tai viis Mma Ramotswe-pokkaria kierrätettäväks jos kiinnostaa...

    VastaaPoista
  6. Kyllä näillä keleillä pitää olla villaa yllä. Siun kauluri on ihanan raikas, tykkään noista väreistä tosi paljon.

    VastaaPoista