lauantai 10. toukokuuta 2014

Rose Fields -huivi ja lanka-ale

Toukokuu on alkanut sellaisella vauhdilla, että on ollut aikamoisia vaikeuksia pysyä kyydissä mukana! Heti vapun jälkeen alkoi Dropsin superale eli kaikki villaa sisätävät langat myydään 35 prosentin alennuksella. Sellaista tilaisuutta ei voi jättää väliin, joten kuun vaihteessa vietin erinäisiä tunteja miettien, että mitä lankoja minä todellakin haluan. Mallikin piti miettiä valmiiksi, sillä en halunnut, että langanosto lähtisi taas niin sanotusti lapasesta.


Cotton Merinoa olen katsonut sillä silmällä jo aikaisemmin. Väriksi olin ajatellut ruskeaa, mutta sitä ei valitettavasti ollut kaupassa tarpeeksi. Aika kivalta tämä vihreäkin tosin näyttää. Malliksi ajattelin tätä Dropsin pitsineuletakkia.


Suvi Simolan Golden Hour on tehty Baby Merino -langasta, joten toki sitäkin piti ostaa. Olen hankkinut itselleni myös ohjeen, joten periaatteessa voisin aloittaa neulomisen milloin tahansa.

Kun tein huhtikuun lankatilastoa, niin huomasin, että en saanut valmiiksi yhtään marinoitunutta ufoa. Minullahan oli tavoitteena täksi vuodeksi, että joka kuukausi pitäisi saada yksi vanha työ valmiiksi. Toisaalta en ole kauhean pettynyt itseeni, sillä kyllä vanhat työt ovat kuitenkin jonkin verran edistyneet. Ongelmana mulla on kaikkien töiden kanssa tällä hetkellä se, että jokaisessa työssä on jokin "hankala" vaihe menossa. Toisin sanoen niiden tekeminen vaatii keskittymistä ja ohjeen tulkitsemista. Kaipaisin kuitenkin juuri nyt jonkin sellaisen työn, jota saisi vain neuoa/virkata ilman ajatuksen häivääkään.

ROSE FIELDS
Lanka: Novita Bambu 195g
Koukku: 3.5mm
Ohje: Drops 154-12
Yllä oleva virkattu huivi on mainio esimerkki tällaisesta simppelistä ohjeesta.


Novitan Bambua (vanha versio) oli mukava virkata ja isohkolla koukulla tuli nopeasti valmista.


Bambusta tehty huivi on ollut varsin sopiva asuste näihin toukokuun varsin viileisiin päiviin.


Huivin yläreuneunasta tuli hieman lörppö, mutta se ei juurikaan haittaa, kun huivin kietaiseen kaulan ympärille.

Päivän kirjavinkki: Takana puhumisen taito, Anna-Leena Härkönen


Anna-Leena Härkönen kuuluu suosikkikirjailijoihini, joten tottakai pidin huolta siitä, että sain Kirjan ja ruusun -päivänä tämän teoksen itselleni. Tätä kirjaa ei voi siis ostaa mistään, vaan sen sai kylkiäisenä, kun osti vähintään kymmenellä eurolla jonkin muun kirjan. Härkösen kolumnit ovat hulvatonta luettavaa. Kirja ei todellakaan ollut pettymys. Itse asiassa tässä on kirja, jonka luen mielelläni joskus vielä uudelleen.

Tänään minua ilahdutti: Äitienpäivänä meillä on tapana käydä vierailemassa lastemme isovampien luona. Joskus tuntuu, että oma äitienpäivä jää varsin vähälle huomiolle. Niinpä olikin ilahduttavaa, kun vietimme tänä vuonna minun päivääni jo etukäteen lauantaina.


Lahjaksi sain hajuvettä, kosteusvoidetta ja kaksi kukkaa; ruusuja sisälle ja komea petunia ulos:


Kaiken kukkuraksi tytär leipoi valkosuklaakakkua!


5 kommenttia:

  1. Ihanainen huivi ja kauniita lankoja.
    Ihanaa Äitienpäivää Sinulle.

    VastaaPoista
  2. Nam lankojasi ja nätti huivi:). Suvi Simolan Golden Hour on upeasti tyylikäs malli.
    Tänään minua ilahdutti -osiosi on ihanan positiivinen. Sen innoittamana olen alkanut harmituksen päivinä muistuttaa itselleni löytää siitäkin päivästä edes yksi ilahduttanut asia.
    Hyvää Äitienpäivää!

    VastaaPoista
  3. Hyvää äitienpäivää! Kyllä ne ufot sieltä varmaan pikkuhiljaa valmistuvat!

    VastaaPoista
  4. Kaunis Petunia ja voi miten ihania lankoja =)

    VastaaPoista