perjantai 1. tammikuuta 2016

Arvosta lankakaappisi aarteita!

Uusi vuosi aloitetaan uuden seinäkalenterin ripustamisella. Tänä vuonna (siis oikeastaan viime vuonna) meinasi käydä hassusti, sillä joulukuun lopussa kalentereita oli kaupoissa enää todella vähän.  Aloin olla jo hieman epätoivoinen, kunnes löysin Anna-Mari Westin kalenterin.


Etusivu ei vielä vakuuttanut, mutta kun hieman pläräsin kalenteria, niin ensimmäiseksi avautui maaliskuun sivu. Katsokaa nyt noita lankakeriä alalaidassa!


Vuoden vaihtuessa on myös kova tarve katsoa, mitä edellisen vuoden aikana on tullut tehtyä. Käsityörintamalla tilanne näyttää tältä:

1) Neulottuja tai virkattuja töitä on kaiken kaikkiaan 39. Eniten tein sukkia (19) ja toiseksi eniten huiveja (8).

2) Kulutin lankaa 5640g. Kahtena edellisenä vuotena kulutus oli hieman yli 8kg.

3) Ostin tai sain lahjaksi 9357g lankaa.

4) Edellisten kohtien perusteella lankavaraston olisi pitänyt kasvaa muutamalla kilolla, mutta näin ei kuitenkaan käynyt, sillä myin tai lahjoitin ison kasan lankaa. Itse asiassa lankavarastoni on nyt 13867g pienempi kuin vuoden 2015 alussa!

5) Keskeneräisiä töitä on tällä hetkellä 13. Viime vuoden alussa niitä oli muistaakseni 21. Suuntaus on siis oikea tälläkin saralla.

Aina kaikki ei mene putkeen ja tässä vuoden 2015 epäonnistunein työ:


Siitä oli tarkoitus tulla Veera Välimäen suunnittelema Edestakaisin. Mulla oli jo työn puolessavälissä suuria ongelmia ymmärtää ohjetta ja lopulta taisi käydä niin, että tein jotakin totaalisen väärin, sillä lopputulos on aikamoinen säkki. Meinasin heittää koko tekeleen roskiin, mutta voi olla, että rupean vielä purkuhommiin.

Kaikkia viime vuoden aikana tekemiäni töitä en ole vielä esitellyt, joten tammikuun aikana selviää, mitä esimerkiksi tämä kori sisältää.



Vuoden 2016 tavoitteeni ovat:

1) Haluaisin neuloa vuoden aikana 12 puseroa tai villatakkia! Kuulostaa ehkä hurjalta, kun ottaa huomioon, että vuonna 2015 niitä valmistui ainoastaan kolme! Ei tämä tavoite kuitenkaan mahdoton ole, sillä minulla on tällä hetkellä kahdeksan keskeneräistä puseroa tai villatakkia. Siihen kun lisätään vielä neljä puseroa, niin homma on hoidossa!

2) En aloita langanostolakkoa, mutta aion käyttää lankavarastoni lankoja niin usein kuin mahdollista. Siellähän on vaikka minkälaisia ihanuuksia! Vuoden slogan voisikin olla:
                                             
                   Arvosta lankakaappisi aarteita!

Tänään minua ilahdutti: Kaikki "pakolliset" juhlallisuudet ovat takanapäin ja nyt voi vielä muutaman päivän ajan viettää lomaa ihan rennosti.


10 kommenttia:

  1. Tuollainen vähennys olisi tarpeen minunkin lankakaapilleni. Nostan hattuani Sinulle!.

    Aina kaikki ei mene putkeen ja niitä on kaapissa. Niitähän yleensä ei tule esitellyksi. Mutta sekin käsitöiden tekemisessä "kasvattaa"; oppii sietämään keskeneräisyyttä.;) Vuoden sloganisi on tosi hieno, saanen lainata sitä itselleni sloganiksi myös tälle alkavalel vuodelle.

    Kyllä ne puserot/villatakit Sinulta valmistuvat!

    VastaaPoista
  2. Tuo kalenteri näyttää kivalta!Olen varmaan osrtanut joitakin hänen tekemiään kortteja.

    VastaaPoista
  3. Hyvä motto, taidan minäkin sen itselleni kaapata:)
    Aika kunnianhimoinen olisi tuollainen 12 neuleen saldo meikäläiselle, ensimmäinen villatakki vuosiin on juuri saanut alkunsa ja saa nähdä kuinka sen kanssa käy.
    Sukat ja lapaset eivät kauaa käsissäni valmistu, mutta nuo suuremmant neuleet... Harjoittelin vähän tekemällä suvun pikkuiselle villahaalarin ja sitä ennen villatakin ja -housut, siitä kai innoistuinkin kokeilemaan.

    Oikein ihanaa alkanutta neulevuotta sinulle!

    VastaaPoista
  4. Hyvä motto! Tuo minunkin täytyy ottaa tälle vuodelle käyttöön.

    VastaaPoista
  5. Mainio slogan! Ihanan positiivinen ote lankakaapin ylettömään runsauteen :-)

    VastaaPoista
  6. Tuota slogania olen yrittänyt minäkin toteuttaa, vaikka sinä ajatuksen muotoilit lauseeksi. Itse olen kaivellut varastojani uutta työtä aloittaessani ja mukavasti sieltä langat löytyy. Viime vuosi meni niin ,että neljä kerää ostin ja nekin oli ale- korista.
    Upean tavoitteen olet itsellesi ottanut. Siispä toivottelen:
    Mukavaa kuluvaa vuotta lankakerien parissa!

    VastaaPoista
  7. Mahtava otsikko, joka taitaa sopia lähes kaikkiin meihin neuloosissa oleville.

    VastaaPoista
  8. Ihana slogan. Täytyykin ottaa sinusta mallia, vaikka juuri omassa blogissani julistin lakalaihiksen alkaneen. Olosuhteiden pakosta. Muutosta jo 1,5 vuotta ja edelleen on muuttolaatikoita purkamatta kun ovat lankoja jne. Ei paikkaa, joten pakkko hieman kaventaa ja järkevöittää aarteitani. Hyvää käsityövuotta!

    VastaaPoista
  9. Olen jo ostanut lankoja, mutta toki käyttänytkin. Minulla on langankäyttöön nyt aika hyvä idea, mutta saas nähdä toteutuuko se. Pystynkö siihen siis.Täytän vuoden päästä 60 v, olisi hienia kutoa kaikille vieraille villasukat jalkaan. Laskelmat on viel tekemättä ja urakka ei ihan mahdotonkaan olisi, koska suunnittelen kutsuvani vain siskot perheineen ja vain muutaman hyvän ystävän. Ja tietysti oman perheeni.

    VastaaPoista
  10. Olen jo ostanut lankoja, mutta toki käyttänytkin. Minulla on langankäyttöön nyt aika hyvä idea, mutta saas nähdä toteutuuko se. Pystynkö siihen siis.Täytän vuoden päästä 60 v, olisi hienia kutoa kaikille vieraille villasukat jalkaan. Laskelmat on viel tekemättä ja urakka ei ihan mahdotonkaan olisi, koska suunnittelen kutsuvani vain siskot perheineen ja vain muutaman hyvän ystävän. Ja tietysti oman perheeni.

    VastaaPoista