maanantai 28. maaliskuuta 2016

Pääsiäissukat

Lankalauantai sujui minun osaltani tänä vuonna ilman lankaostoksia, mutta sukkasunnuntaina sain sentään yhdet sukat valmiiksi.


PÄÄSIÄISSUKAT
Lanka: Austermann Step 70g
Puikot: 2.25mm
Ohje: perussukka (16s/puikko)
Edellisenä viikonloppuna tarvitsin koulutuspäiville jonkin yksinkertaisen neuleen ja sukkahan on melkein paras näihin tilanteisiin. Tähän lankaan päädyin, koska Stepin värit ovat niin keväiset ja kyllähän ne pääsiäiseenkin sopivat. Lanka on itse asiassa hankittu jo kesäkuussa 2012.


Koulutuspäivän aikana en kauhean paljon ehtinyt sukkia neulomaan, mutta automatkalla lauantaina ne edistyivät huimaa vauhtia ja sukkasunnuntaina tikuttelin viimeiset silmukat.


Elämäni aikana olen neulonut kymmeniä sukkia, mutta aina olen ollut hieman tyytymätön kantapään toiseen reunaan. Tällä kerralla onnistuin mielestäni täydellisesti silmukoiden poimisessa. Tässä todisteet kummastakin reunasta:



Tänään minua ilahdutti: Töissä on ollut niin kiire, että en paljon koristellut huushollia pääsiäiseksi. Kukat kuitenkin hankin ja niistä onkin ollut iloa koko pääsiäisen ajan.



3 kommenttia:

  1. On kyllä osuva väri sukissa. Reunasilmukoiden kanssa jää usein reikärivi näkyviin, mutta pitäähän sukkia ilmastoida.

    VastaaPoista