tiistai 20. syyskuuta 2016

Kauneimmat villasukat

Merja Ojanperän kirja Kauneimmat villasukat sisältää yhteensä 20 sukkaohjetta.

KAUNEIMMAT VILLASUKAT
Merja Ojanperä
Moreeni
Ohjeista suurin osa on luokiteltu helpoiksi tai keskivaikeiksi. Sukkia on nilkkasukista polvipituisiin ja   maalaisromantiikka kuvaa parhaiten kirjan sukkia.




Merja Ojanperä kertoo panostaneensa kirjassa helppouteen kaikella tavalla. Tämä näkyy myös lankojen valinnassa, sillä kaikki sukat on neulottu Suomessa myytävistä keskipaksuisista langoista.


Kirja saa suuren plussan siitä, että neulekaaviot ovat erittäin suuria ja selkeitä.

ELINA

HELMI-ORVOKKI

Ylenmääräinen romanttisuus varmasti jakaa mielipiteitä, mutta sitä ei kannata säikähtää. Useimmista malleista voi jättää koristukset tekemättä ja toisaalta taas pelkillä koristeilla voi hyvin piristää vanhoja sukkia.

PÄLTSA
Varsinaisia miesten sukkia kirjassa ei taida olla kuin kahdet.

NIITYLLÄ
MUSIKANTTI
Ainut miinuspuoli kirjassa on mielestäni se, että jokaisesta mallista on annettu ainoastaan yksi koko. Useimmissa sukissa on ohje joko koolle 37 tai 38. Miesten sukissa koko on 42/43.

Kaikista ihanuuksista omat suosikkini taitavat olla nänä kaksi:

PEPPIINA

TAIVAAN TULI
Tänään minua ilahdutti: Syksyllä tulee sellainen olo, että joka päivä pitäisi aloittaa jokin uusi neuletyö. Nämä ihanat käsityökirjat eivät ainakaan hillitse tätä himoa! Eli nautitaan syksystä ja neulomisesta!

5 kommenttia:

  1. Kiitos kirjaesittelystä. En ole päässyt tähän kirjaan tutustumaankaan. Mietin jo, että pitäiskö tilata sokkona, mutta nyt tiedän, että en ainakaan vielä tilaa. Miulle keskipaksut sukkalangat ovat liian paksuja. Mutta toisaalta, voisihan nuo sukat toteuttaa ohuestakin langasta vähän ohjetta muuttamalla.

    VastaaPoista
  2. Juurikin tuo selkeä mallikaavio on iso plussa.
    Kiva kirja vaikka silmäilyyn.

    VastaaPoista