sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Klompelompe

KLOMPELOMPE
Ihania neuleita lapsille
Hanne Andreassen Hjelmås ja Torunn Steinsland
Gummerus
Klompelompe on upea kovakantinen neulekirja, jota voisi jo nyt tituleerata klassikoksi.


Kirjan kuvat ovat sadunomaisia ja niihin on tosissaan panostettu. Malleiksi on löytynyt paitsi söpöjä vauvoja, niin myös mainioita taaperoikäisiä lapsia. Esimerkiksi tällä pikkuherralla on mainioita ilmeitä:


Klompelompe ei ole kuitenkaan vain kaunis katselukirja, vaan se on tuhti teos, jossa on yhteensä yli 60 ohjetta. Suurin osa ohjeista on mitoitettu 1-6 -vuotiaille  lapsille, mutta mukana on myös ohjeita vauvoille ja muutama ohje aikuisillekin.

Kirjan tekijät Hanne Andreassen Hjelmås ja Torunn Steinsland ovat norjalaisia perheenäitejä, jotka kaipasivat neuleohjeita hyvännäköisiin ja hyvin istuviin päähineisiin etenkin pojille. Kun sellaisia ei oikein löytynyt, he suunnittelivat Vesselimyssyn.


Siitä tuli Klompelompen tavaramerkki ja sen ympärille kasvoi kokonainen mallisto.


Samasta Vesselimyssystä on kehitelty versio myös tytöille virkkaamalla lipan tilalle kukka. Myös vauvat ovat saaneet oman version myssystä. Monesta muustakin kirjan mallista on tehty ohje sekä tytöille että pojille, mutta löytyy sieltä pelkästään tytöillekin tarkoitettuja neuleita.


Parasta kirjassa ovat mielestäni erilaiset päähineet. Erityisen ihastunut olen tähän Lentäjänlakkiin.


Harmi, kun omat lapset ovat jo aikuisia! Toisaalta voisihan tällaisen neuloa ihan neulomisen ilosta.


Myös tällaisen vauvan neulesetin haluaisin neuloa.


Tietysti olisi järkevintä neuloa aikuisten kokoa oleva pipo ja kauluri, sillä ne tulisivat heti käyttöön.


Tai sitten Nyppylapaset, joihin löytyy ohjeet sekä lapsille että aikuisille.


Klompelompen malleissa on käytetty koristeena paljon nappeja ja niillä saakin neuleeseen aivan uutta ilmettä.


Vaikeusasteita kirjan ohjeissa on kolme ja useimmat niistä ovat kakkostasoa, kuten kuvassa näkyvä Hassuli-takki.


Ylhäältä alas neulottava klassinen Kullanmuru-villatakki on jokaisen lapsen perusvaate. Kokoja tähän on runsaasti; vauvasta aina 8-vuotiaaseen saakka.

Hymy huulilla katselin näitä reteitä pöksyjä. Nimikin on varsin osuva: Kovispöksyt!


Jostain luin, että Norjassa on ilmestynyt (tai on ilmestymässä) Klompelompe-kirja myös aikuisille. Toivottavasti sekin käännetään suomeksi!

Tänään minua ilahdutti: Instagramissa oli Lystig-lankojen Instagramkilpailu, jossa piti äänestää suosikkiväriä. Minä olin onnekas ja voitin pinkit langat tästä arvonnasta. Olen nyt ihaillut lankoja jo useamman päivän ja aina vaan ne ilahduttavat minua.


torstai 20. lokakuuta 2016

Tukuwoolista pipo

Keväällä kun oli pelko Tukuwoolin tarinan päättymisestä, niin hankin sitä jemmaan yli kaksi kiloa. Tähän asti olen vain ihaillut kauniita vyyhtejä, mutta nyt otin langan ensimmäisen kerran puikoille.

DIP-PIPO
Lanka: Tukuwool Fingering yht. 45g
Puikot: 2.5 ja 3mm
Ohje: Dip-pipo by Pauliina Hurme
Ohjeeksi valitsin Pauliina Hurmeen suunnitteleman Dip-pipon. Se oli todella nopeatekoinen, sillä valmista tuli kahdessa päivässä.


Aluksi olin hieman pettynyt Tukuwooliin, sillä se tuntui jotenkin hankalalta neulottavalta. Syy oli varmaan siinä, että pipon joustin tehtiin 2.5 mm:n puikoilla. Heti kun vaihdettiin puolta numeroa suurempiin puikkoihin, niin homma rupesi sujumaan.


Lanka on melko karheaa, mutta siitä huolimatta pipo tuntuu hyvältä päässä.


Pipo on hyvin yksinkertainen, mutta värin vaihto tuo siihen mielenkiintoisen efektin. Voisin tehdä toisen samalla ohjeella vaikkapa raidallisena.

Tänään minua ilahdutti: Syysloma+blogikoira+mökki!

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Keskustori-sukat

Uudet Kaupunkilangat kiinnostivat minua kovasti heti ilmestyttyään ja olinkin iloinen, kun huomasin, että mökkipaikkakunnaltamme sellaisia löytyi. Ostin kokeeksi Keskustori-  ja Rotvalli-lankaa.


Keskustori on ohutta sukkalankaa ja kuten kuvasta näkyy, niin se pääsi heti puikoille.

KESKUSTORI-SUKAT
Lanka: Kaupunkilanka Keskustori 73g
Puikot: 2.25mm
Ohje: perussukka (16s/puikko)


Oikein hyvältä sukkalangalta tämä tuntui. Se ei ole mitenkään erityisen pehmeää, mutta sitä ei oikeastaan sukkalangalta vaaditakaan. Lankaa oli helppo neuloa ja neuloksesta tulee siistiä. Yhtään solmuakaan ei osunut kohdalle.


Kerän(100g) hinta oli 5.45e eli ihan ok.


Tänään minua ilahdutti: Tilasin jokin aika sitten kaksi lehteä, joiden kylkiäisenä tuli kivoja juttuja!


Aarikan pässilaukku on tosi söpö! Sen sain, kun tilasin Koti ja keittuö -lehden.


Tämän neulekirjan sain Suuri Käsityö -lehden kylkiäisenä. Sieltä löytyvät mm. nämä perusneuleet: