tiistai 12. syyskuuta 2017

KLOMPELOMPE Neuleita koko perheelle

KLOMPELOMPE
Neuleita koko perheelle
Hanne Andreassen Hjelmås ja Torunn Steinsland
Gummerus
Ensimmäinen Klompelompe-kirja oli niin ihana, että odotukset tätä uutta kirjaa kohtaan olivat korkealla. Onneksi ei todellakaan tarvinnut pettyä! Tässä uudessakin kirjassa on yli 60 ohjetta ja osa niistä on aikuisille, kuten kirjan nimikin kertoo.


Lasten neuleet eivät ole ainoastaan pikkuisille, vaan kokoja on peräti 12-vuotiaille saakka.


Taitotasoja on  kolme. Esim. alla oleva neuletakki edustaa tasoa 3.


Kirjan kuvat ovat niin kauniita, että kirja kannattaa melkein hankkia jo niiden takia!




Klompelompen naisten neuleet ovat malliltaan melko ajattomia. Alla olevat neuletakit on neulottu yhtenä kappaleena ja lopuksi ne on leikattu auki (steekattu). Itse en ole tätä tekniikkaa uskaltanut kokeilla, mutta olisiko nyt vihdoinkin aika rohkaistua?



Myös tämä ylhäältä alas neulottu pusero on kaunis.



Klompelompessa on monenlaisia asusteita koko perheelle.




Ja kuka voi vastustaa tällaista pikkutytön mekkoa?


Kaiken kaikkiaan mahtava kirja.

Tänään minua ilahdutti: Ilahduin aivan suunnattomasti, kun sain postikortin 90-vuotiaalta sukulaistädiltäni. Tässä kyllä WhatsApp-viestit kalpenevat!




2 kommenttia:

  1. Voi, kuinka kiva, kun joku vielä lähettää postikortteja! Ja noin kauniilla käsialalla kirjoitettuna vielä. Minäkin ilahduin! Kirja vaikuttaa myös ihanalta, taidan tilata ...

    VastaaPoista